Sulje X
slide3
slide1
slide2
slide4
 

Elämäntaidot kouluun

31.05.14

Kiitollisena mukana ammattivalmentajana Elämäntaidot kouluun -projektissa.

Hyvinvointia tukevat elämäntaidot osaksi peruskouluopetusta

Luimme suurella ilolla kirjoituksen ”Koulusta pitäisi saada hyvät elämäntaidot” (HS 23.5.2014) jossa nuorten hyvinvoinnista huolestuneet asiantuntijat peräänkuuluttivat elämäntaitojen opetusta kouluihin. Me allekirjoittaneet olemme heränneet toimimaan tämän saman huolen ohjaamina. Olemme rakentaneet yläkoululaisille tarjottavan oppisisällön nimeltä Elämäntaidot kouluun. Järjestörahoitteinen yhteisvastuuhanke tarjoaa 9. luokalle ja koululle aluksi neljä ilmaista tuntia, joissa nuoret pääsevät pohtimaan heille tärkeitä aiheita, kuten tulevaisuutta, unelmia, omia vahvuuksia ja ihmissuhdetaitoja.

Tutkittu tieto ihmisen hyvinvointiin ja onnellisuuteen vaikuttavista tekijöistä on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Elämäntaidot ovat juuri näitä ihmissuhde-, työelämä- ja mielenterveystaitoja, joita pitäisi opettaa omana aineena. Samalla tavalla kuin muistakin aineista, tulisi vahvuuksista ja vuorovaikutustaidoista järjestään erikseen suunniteltua opetusta. Esimerkiksi myönteisten tunteiden vahvistaminen on tutkitusti onnellisuutta tukeva taito, joka pitäisi opettaa kaikille nuorille jo koulussa.

Yhdenvertaisuuden aate, jolle suomalainen peruskoulujärjestelmä perustuu, tulisi mielestämme päivittää hyvinvoinnin ja ihmissuhdetaitojen opetuksen osalta. Voisiko Suomen seuraava vientituote olla entistä parempi ja laadukkaampi koulujärjestelmä, joka tuottaa erinomaisten oppimistulosten lisäksi myös henkistä ja inhimillistä hyvinvointia? Ja onko nykytiedon valossa enää edes mahdollista erottaa näitä tekijöitä toisistaan?

Elämäntaidot kouluun – yhteiskuntavastuuhanke syntyi halusta tuoda ratkaisukeskeisen valmennuksen, eli life coachingin menetelmät ja kysymyslähtöinen yhdessä oivaltaminen yläkouluikäisten hyödyksi. Yhteistyö ensimmäisten koulujen kanssa alkaa syksyllä 2014. Keskustellen etenevien oppituntien vetäjinä toimivat aluksi koulutetut ammattivalmentajat. Tulevaisuudessa oppituntien vetäjinä voivat toimia asian tärkeäksi kokevat opinto-ohjaajat ja opettajat.

Toivomme sydämestämme, että jokaisella nuorella olisi yhdenvertainen mahdollisuus tavoitella hyvää elämää, ehyitä ihmissuhteita ja henkistä jaksamista. Haluamme omalta osaltamme olla ennaltaehkäisemässä sitä, että yksikään nuori ei tippuisi järjestelmän ulkopuolelle siksi, että hän ei usko itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa onnistua. Yhteinen unelmamme on, että jokainen peruskoulun päättävä nuori tietää, mitkä ovat ne elämäntaidot, joilla hän voi tehdä omasta elämästään mahdollisimman hyvän ja onnellisen.

Mikael Jämsänen, Puheenjohtaja, Lasten oikeuksien tuki ry, Helsinki
Viivi Pentikäinen, VTM, Elämäntaidon Valmennusakatemia, Espoo
Marjaana Herlevi-Turunen, KM, opinto-ohjaaja, Urataival, Tampere

2019

Heinäkuun uutiset

26.07.19 - Resilienssi

Kesäkuun uutiset

29.06.19 - Hyvää kesälomaa

Toukokuun uutiset

28.05.19 - Onnea Leijonat!

Huhtikuun uutiset

20.04.19 - YES Kummi

Maaliskuun uutiset

28.03.19 - Älypuhelin, renki vai isäntä?

Tammikuun uutiset

27.01.19 - Kuka minä olen? - työpaja

2018

Joulukuun uutiset

18.12.18 - Delegoinnin tärkeys ja joulumieli

Marraskuun uutiset

30.11.18 - Voi hyvin

Lokakuun uutiset

19.10.18 - Lämpimästi tervetuloa valmennukseeni

Syyskuun uutiset

29.09.18 - Luontaiset vahvuudet

Elokuun uutiset

31.08.18 - Kuka minä olen?

Heinäkuun uutiset

31.07.18 - Tärkeät ihmissuhteet

Kesäkuun uutiset

27.06.18 - Anna kesän jalostaa unelmaasi

Toukokuun uutiset

31.05.18 - Arvokas tämä hetki

Huhtikuun uutiset

30.04.18 - Suloiset perinteet

Maaliskuun uutiset

29.03.18 - Lukiolaiset pohtivat työelämätaitoja

Helmikuun uutiset

28.02.18 - Yes kummin mietteitä

Tammikuun uutiset

25.01.18 - Matka jatkuu junioreiden kera

2017

Joulukuun uutiset

28.12.17 - Hyvää Uutta Vuotta 2018

Marraskuun uutiset

29.11.17 - Myönteinen yhteys

Lokakuun uutiset

31.10.17 - Pelaajapolku

Syyskuun uutiset

30.09.17 - Elämäntaitoja jääkiekko junioreille

Elokuun uutiset

28.08.17 - Kiitollisuuskirje

Heinäkuun uutiset

31.07.17 - Olet ainutlaatuinen

Kesäkuun uutiset

30.06.17 - Itsemyötätunto

Toukokuun uutiset

29.05.17 - Kiitos nuoret ajatuksienne jakamisesta

Huhtikuun uutiset

30.04.17 - Vahvuudet

Maaliskuun uutiset

31.03.17 - Tarinoiden lahja

Helmikuun uutiset

22.02.17 - Katsoa sydämellä

Tammikuun uutiset

17.01.17 - Lämpimästi tervetuloa Italiaan

2016

Joulukuun uutiset

29.12.16 - Uudenvuodenlupauksia

Marraskuun uutiset

30.11.16 - Lahjakortti

Lokakuun uutiset

31.10.16 - Tunnelmia kurssin jälkeen

Syyskuun uutiset

30.09.16 - Riittävä uni kehon, mielen, itsen ja läheisten hyvinvointiin

Elokuun uutiset

31.08.16 - Juuri Sinä olet arvokas!

Heinäkuun uutiset

24.07.16 - Ymmärrys elää tässä hetkessä

Kesäkuun uutiset

29.06.16 - Slow time

Toukokuun uutiset

29.05.16 - Mitä voin oppia koiranpennulta?

Huhtikuun uutiset

29.04.16 - Onnistumisen tunteita

Maaliskuun uutiset

29.03.16 - Millaista on elää koirien kanssa?

Helmikuun uutiset

29.02.16 - Enneagrammin viisaus

Tammikuun uutiset

18.01.16 - Mindfulness enneagrammi kurssi Italiassa

2015

Joulukuun uutiset

23.12.15 - Jouluiloa

Marraskuun uutiset

25.11.15 - Enneagrammi

Lokakuun uutiset

31.10.15 - Mantra

Syyskuun uutiset

29.09.15 - Katso eteenpäin ja luota

Elokuun uutiset

30.08.15 - Nautinnollista arkea

Heinäkuun uutiset

28.07.15 - Hymy on lyhin matka toisen ihmisen luo

Kesäkuun uutiset

29.06.15 - Mikä sinulle on tärkeää?

Toukokuun uutiset

30.05.15 - Upeat hetket

Huhtikuun uutiset

30.04.15 - Leikki

Maaliskuun uutiset

27.03.15 - Kuunteleminen

Helmikuun uutiset

23.02.15 - Taito päästää irti

Tammikuun uutiset

30.01.15 - Ajatuksen voima

2014

Joulukuun uutiset

30.12.14 - Elämän silta

Marraskuun uutiset

28.11.14 - Eläköön erilaisuus ja yksilöllisyys

Lokakuun uutiset

27.10.14 - Vuorovaikutuksen erilaisuus eri kulttuureissa

Syyskuun uutiset

30.09.14 - "Suhdelo"

Elokuun uutiset

31.08.14 - Jännittäviä asioita elämässä

Heinäkuun uutiset

31.07.14 - Vahvuudet

Kesäkuun uutiset

19.06.14 - Kukoistus

Toukokuun uutiset

31.05.14 - Elämäntaidot kouluun

Huhtikuun uutiset

30.04.14 - Suloinen arki

Maaliskuun uutiset

31.03.14 - Valmennusmatka

Helmikuun uutiset

26.02.14 - Energiaa kohti kevättä

Tammikuun uutiset

27.01.14 - Suloinen arki

2013

Joulukuun uutiset

27.12.13 - Täyttä elämää tässä ja nyt

Marraskuun uutiset

30.11.13 - Rauhaisaa joulunalusaikaa

Lokakuun uutiset

22.10.13 - Group Cafe Turku

Syyskuun uutiset

30.09.13 - Onnellisuus

Elokuun uutiset

24.08.13 - Naisyrittäjä - hetki aikaa itselle

Heinäkuun uutiset

25.07.13 - Työniloa

Kesäkuun uutiset

19.06.13 - Yksi askel kerrallaan

Toukokuun uutiset

28.05.13 - Kannustus

Huhtikuun uutiset

29.04.13 - Vapaaehtoistoiminta

Maaliskuun uutiset

26.03.13 - Elämäntehtävä

Helmikuun uutiset

18.02.13 - Tietoinen läsnäolo

Tammikuun uutiset

30.01.13 - Kaunis Maailma

2012

Joulukuun uutiset

30.12.12 - Yhteisöllisyys

Marraskuun uutiset

29.11.12 - Uskomukset

Lokakuun uutiset

11.10.12 - Lady Line Turku/Life Coach Anu Beranger - lähellä sydäntä – yhteistyö...

Syyskuun uutiset

19.09.12 - Life Coach Anu Beranger on syntynyt